Olipa kerran pikkuruinen hiiri, joka asui suuren puun kolossa, metsän reunassa.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eräänä kesäkuun aamuna Pikkuhiiri heräsi siihen, että aurinko paistoi verhon raosta suoraan hänen silmiinsä. Pikkuhiiri nousi haukotellen istumaan sängyssään ja katseli ympärilleen pienessä, somassa kotikolossaan. Mitähän kivaa tänään tekisin, hän ajatteli. Sitten hän muisti: hänhän oli sopinut lähtevänsä joelle kalaan parhaan ystävänsä Myyrän kanssa.

 

Pikkuhiiri hyppäsi sängystä, riisui yöpukunsa, kävi aamupesulla ja pukeutui lempisortseihinsa ja t-paitaan, jonka selässä komeili kuva isosta kalasta. Ehkä paita toisi tänään hyvän kalaonnen.

 

Pikkuhiiri haukkasi aamupalaksi jugurtin ja yhden sämpylöistä, joita  äiti oli eilen leiponut. Sitten hän pakkasi mehupullon reppuunsa ja lähti ulos. Metsä kylpi kesäisessä auringossa, linnut lauloivat iloisesti.

 

Pikkuhiiri lähti juoksemaan metsäpolkua pitkin Myyrän kotiin.

 

Pikkuhiiren paras ystävä Myyrä asui vähän matkan päässä suuressa kallionkolossa isänsä, äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Päästyään Myyrän kotiin Pikkuhiiri koputti ovelle. Hetken kuluttua Myyrän äiti tuli avaamaan, kuten aina, koska hän heräsi aina aikaisin leipomaan ja laittamaan perheelle aamiaista.

 

-         Huomenta Pikkuhiiri, Myyrän äiti sanoi hymyillen iloisesti ja päästi Pikkuhiiren sisään. Tuletko aamiaiselle?

-         Kiitos, olen jo syönyt.

-         Äiti on leiponut pullaa, sanoi Myyrä, joka kömpi unisena tupaan omasta huoneestaan. Hän oli vasta herännyt.

-         No voinhan minä vähän pullaa ottaa, sanoi Pikkuhiiri, ja istui pöytään Myyrän viereen tyytyväisenä, sillä Myyrän äiti oli maailman paras pullanleipoja. Korvapuusti ja lasillinen maitoa hävisivät Pikkuhiiren masuun hetkessä.

 

Kun Myyrä oli syönyt ja pukeutunut ennätysvauhtia, Hiiri ja Myyrä lähtivät reput selässä ja onget kainalossa joelle. Myyrän äiti huuteli poikien perään, että muistaisivat tulla syömään puolen päivän aikaan.

 

Pikkuhiiri ja Myyrä juosta kipittivät metsän halki joelle minkä pikkujaloillaan pääsivät. Joelle päästyään he istuutuvat mukavalle sammalmättäälle joen rannalle ja etsivät Hiiren tuomasta purkista madot ongenkoukkuihinsa.

 

Pikkuhiiri ja Myyrä onkivat ja onkivat. He istuivat pitkään hiljaa, katsoivat silmä kovana ongenkohoa ja kuvittelivat kalojen tarttuvan siihen vähän väliä, mutta ensimmäisen tunnin aikana he eivät saaneet yhtään kalaa.

 

Sitten ystävykset pitivät pienen tauon ja ottivat huikat mehupulloistaan. He vaihtoivat uudet madot koukkuihin ja yrittivät uudelleen. Vähän ajan kuluttua kala nappasi ensin Myyrän onkeen ja heti sen jälkeen Hiiren onkeen.

 

Iloisina he kiskoivat kalat ylös ja heittivät mukanaan tuomaansa ämpäriin.

 

Aamupäivän aikana Pikkuhiiri ja Myyrä saivat kumpikin 3 kalaa. Yhtäkkiä heitä alkoi kovasti väsyttää ja nälättää. Niinpä he keräsivät tavaransa ja ottivat kalansa ja juoksivat Myyrän kotiin.

 

Myyrän äiti oli juuri laittamassa ruokaa pöytään, kun he saapuivat perille hengästyneinä juoksemisesta.

 

-         Äiti, me saimme kalaa, huusi Myyrä innoissaan.

-         No mutta sepäs hienoa, kehui Myyrän äiti ja Myyrän isäkin tuli ihailemaan kalasaalista. Näistä tulee oikein herkullinen kalakeitto!

-         Minä vien kalat mummolle, vaari tykkää paistetusta kalasta yli kaiken, sanoi Pikkuhiiri tyytyväisenä.

 

Pikkuhiiri jäi Myyrän luokse syömään, mutta sen jälkeen hän juoksi kalojensa kanssa kotiin. Mummo oli ulkona raaputtamassa kukkapenkkiä, kun hän tuli kotipihaan.

 

Pikkuhiiri antoi kalat mummolle, joka lähti saman tien paistamaan niitä vaarille. Vaari oli juuri aamulla sanonut, että kylläpä tekisi mieli kalaa ja perunaa, joten tänään vaari yllättyisi iloisesti.

 

Pikkuhiiri kömpi omaan koloonsa ja peiton alle. Masu täynnä Myyrän äidin herkkuja hän nukahti päiväunille ja näki unta aurinkoisessa joessa polskivista kiiltäväkylkisistä kaloista.